Instrumenttimuuntajan nimellismuunnossuhde KN tarkoittaa jännitemuuntajan nimellisjännitesuhdetta ja virtamuuntajan nimellisvirtasuhdetta. Edellinen määritellään ensiökäämin nimellisjännitteen U1N suhteeksi toisiokäämin nimellisjännitteeseen U2N; jälkimmäinen on nimellisvirran I1N ja I2N suhde. Eli KN=U1N/U2N (jännitemuuntajille) KN=I1N/I2N (virtamuuntajille). Kun jännite- (tai virta)muuntajan ensiöjännite (tai -virta) vaihtelee tietyllä alueella, se määritellään yleensä olevan 0,85-1,15U1N (tai 10-120%I1N), ja toisiojännitteen (tai -virran) tulee muuttua suhteessa ja ensiö- ja toisiojännitteiden (tai virtojen) tulee olla samassa vaiheessa. Kuitenkin johtuen tekijöistä, kuten sisäinen impedanssi, viritysvirta ja muuntajan häviöt, suhteen ja vaiheen virheitä voi esiintyä, joita kutsutaan vastaavasti suhdevirheeksi ja vaihevirheeksi. Suhdeero on muunnetun toisiojännitteen (tai toisiovirran) ja ensiöjännitteen (tai ensiövirran) välisen eron suhde jälkimmäiseen, eli fU on jännitemuuntajan suhdeero ja fI on virtamuuntajan suhdeero. Kun KNU2 > U1 (tai KNI2 > I1), suhdeero on positiivinen; muuten se on negatiivinen.
Kulmaero on toisiojännitteen (tai toisiovirran) osoittimen ja ensiöjännitteen (tai ensiövirran) osoittimen välinen kulma 180 asteen kierron jälkeen, ilmaistuna asteina. Sekä suhdeeron että kulmaeron itseisarvo pienenee jännitteen kasvaessa; kun sydän on kyllästynyt, sekä suhde- että kulmaero kasvavat jännitteen kasvaessa. Virtamuuntajilla ilman kompensointia suhdevirhe on negatiivinen ja vaihekulmavirhe on positiivinen. Sekä suhdevirheen itseisarvo että vaihekulmavirhe pienenevät virran kasvaessa.
Kompensointimenetelmillä voidaan vähentää muuntajan virhettä. Kompensointi saavutetaan yleensä lisäämällä muuntajaan ylimääräisiä käämeitä tai sydämiä ja kytkemällä sopivat vastukset, kelat ja kondensaattorit. Yleisiä kompensointimenetelmiä ovat kierrosten kompensointi, murtokierrosten kompensointi, pienten ytimien kompensointi ja rinnakkaiskondensaattorin kompensointi.